Kotiin

Tämä blogi on tullut tiensä päähän. Mielenkiintoa on löytynyt lähes kaikilta mantereilta, vaikka jutut on Suomeksi. Sivuilla on ollut 669 kävijää ennen tätä julkaisua. Kiitos Kaikille lukijoille!

Tämän viikon mieleenpainuvin hetki oli eräänä aamuna kun olin ajamassa toimistolle. Tien laidalla istui mykkyrässä joku. Pysähdyin hänen kohdalleen ja yritin tervehtiä. Hän mutisi itsekseen. En tienyt mitä tehdä, ajattelin että olisipa repussani ruokaa, niin antaisin, mutta ei ollut kuin tietokone. Kaivoin taskustani rahaa, ja ojensin hänelle. Sanoin että osta tällä ruokaa. Hän pudisti päätään ja jatkoi mutinaa. Ohikulkijat pysähtyi katsomaan, että mitä tapahtuu. En voinut muuta kuin jatkaa matkaa. Ajatukseni pyörivät koko päivän tuon henkilön kurjuudessa. En edes tiedä oliko hän nainen vai mies. Rehellisesti sanottuna oliko hän edes ihminen. Hän oli niiiin kurja ja säälittävä, etten voinut ottaa edes valokuvaa. En ole ehkä ennen nähnyt niin kurjassa kunnossa olevaa ihmistä. - Mitä vois tehdä?

Nämä nuorukaiset koulutimme tekemään Lhomimaasta sellaista peruskartoitusta, jonka perusteella saamme tietää todellisen tarpeen tulevalle kyläkehitystyölle. Tytöt olivat silmin nähden jännittyneitä ja ujoja tilanteessa, jossa ulkolainen puhui heille. Jälkeenpäin kysyin, että onko näin ujoista tytöistä tähän työhön. Vastaukseksi sain että he jännittivät ulkomaalaista, koska eivät ole tottuneet siihen, mutta omiensa parissa ovat rohkeita.

 

Suurin osa ajastani Nepalissa vierähti toimistossa istuessa, ja tylsiä asioita tehdessä. Aika kultaa kuitenkin muistot hyvin pian, ja nämä hauskat hetket jää päälimmäisenä mieleen. Chhejapin kanssa oli hienoa tehdä yhteistyötä ja kehittää heidän projektiaan eteenpäin.

Monenlaisia hassuja juttuja ehtii nähdä kuukaudessa. Aina ei viitsi kaivaa kameraa esille, mutta tässä yksi poikkeus. Rekkakuskilla alkoi kirjaimellisesti keulimaan.

Anand, Shanti +kids, - I love this family!